Ne kaikki verkkaiset päivät

Matkaan lähde, matkaan lähde

2010-07-01T14:03:00.003+03:00

Kuoppakummun verkkaisista päivistä on osaksi tullut historiaa jo työnteonkin takia. Nyt teemme uutta historiaa toisessakin kodissa.

Uuden ajan uuden alun blgin Kaksi kotia löydät nimen takaa.

Mun keittiöstä

2010-06-28T14:38:00.001+03:00

Muutamassa seuraamassani blogissa oli kuvia tavaroista asunnon eri huoneista. Minäkin keräsin keittiön kasaan juhannuspyhinä.

Kesämuistelo

2010-06-25T22:19:00.003+03:00

Msuitelen kuvien mukana Juhannusta 2008. Silloin lapsemme oli alle 1-vuotias. Sateen jälkeen lähdimme pitkälle kävelylle, jonka piti olla nukutuskävely. Lapsi oli virkeänä hereillä koko matkan ja nautiskeli kerallamme kesäyön tuoksuista ja valosta. Silloin, kun olin vasta valokuvauksen alkuajoissa kiinni. Mutta luonnonvalon voimassa jo tiukasti. Siitä en ole irrottanut. Se on parasta.

Nytkin tuoksuu ihanalta ja on raukeaa, leppoista, ihanaa.

Viikon sisään avaan uuden blogin ja uudemman elämänkin, ainakin sitä kokeillen.

Ajattelin teettää tästä blogista digipainossa köpelön nettisivunnäköisen vihkosen. Muistoksi lapselle ja itsellemme. Ennen kuin avaamme uudet sivut ja lehdet, elämässä ja blogeissa.

Ihanaa keskikesän aikaa. Nyt kun sääkin suosii!

Kesäaamussa kello viisi

2010-06-22T06:42:00.006+03:00

Puoliksi työtä ja puoliksi harrasteena. Tältä näytti kuvauspaikalla aamulla kello viiden aikaan. Niin kaunista! Kuvauksen varsinaiset lopputulokset nähtävillä sitten aikanaan.

Prinssille ja Prinsessalle

2010-06-19T18:50:00.003+03:00

Meillä juhlitaan ja Ruotsissa juhlitaan :)

Piti vielä myöhemmin päivittää meidän Kuoppakummun oma Daniel kuviin mukaan :)

Ihan liki

2010-06-18T10:46:00.002+03:00

Eilen pistin makrojatkoputken kameraan ja tihrustelin ihan läheltä. Pieni maailma on ihmeellinen suurena näytöllä.

Lumoutuneena

2010-06-16T11:20:00.004+03:00

Teatteriharjoitukset loppusuoralla. Stressaan osaamisestani näyttelijänä enemmän kuin työstäni. Johtuu panostamisen vähyydestä. Häpeän vähän.

Tänään on sairaspäivä kotona. Lapsi on nuhainen ja käheä. Minä bloggaan sinne ja tänne ja keskityn uuteen Olivia-lehteen. Lapsella on Muumit.

40 vuotta

2010-06-13T13:36:00.003+03:00

Eilen äitini ja isäni 40 -vuotishääpäiväjuhlassa.
Mietin vain, kuinka rakkaus ja kumppanuus kestää niin monta vuosikymmentä? Se on taikaa ja työtä, ei kumpaakaan yksinään, jolla rakkauden saa kantamaan.

Tänään kotona. Lempeä pilvinen kesäpäivä.
Siivosin, kuten monet pienten lasten äidit, kauhealla tohinalla sillä aikaa kun lapsi ja mies ovat retkillään.

Nyt täällä tuoksuu laventelille sekä pyykinpesulle.

Lyhyellä kesäretkellä

2010-06-12T11:54:00.003+03:00

Ensimmäisen volkkaritapahtuman ajankohta oli liian sateinen telttailuun. Mutta käväisimme paikalla. Lapsi sai uuden ystävän.

Kaksi kotia

2010-06-08T15:48:00.005+03:00

Nimiä on papereissa, se on päätetty, heinä-elokuussa sitten. Vuokrasimme ns. työ & sosiaalisista syistä kaupunkikodin. Ainakin alkuun näin vuodeksi.

Kävelin ulkona tallentamassa tämän kesän harvoja istutuksia. Niitä voi viedä mukanaan kaupunkiin kuin vain ruukuissa, joten siksi näin.

Tänään on kaunis päivä. Ja minulla on erityisen hyvä mieli.

Muotokuvissa

2010-06-04T12:38:00.002+03:00

Olen nyt kokeillut, mihin tarkoituksiin uus objektiivini on omiaan. Ja olen löytänyt jo yhden jujun: Se nappaa kohteen eteen ja häivyttää muun sujuvana sumuna taakse. Tällaista juuri oli vailla.

Poispois

2010-06-03T11:22:00.001+03:00

Tuli sellainen vimma, että nyt viimein ensimmäisen kerran elämässä kokeilen oikeasti lyhyttä tukkaa. Ei mitään 5 cm vaan alle 2.

Näytelmätreenien odottelutauoilla

2010-06-02T14:47:00.004+03:00

Minulla oli vuoroani odotellessa aikaa tutkailla uuden objektiivin ulottuvuuksia.

Myös elämänmuutoksia on ilmassa. Ihanan jännää ja ihana aurinko!

Hempeä roosa

2010-05-30T10:45:00.004+03:00

Tänä viikonloppuna on kierretty kirppareilla, noudettu pionintaimi ja kirvamyrkkyä (niitä on ihan järkyttävästi!), käyty kahvilassa, kerätty raparperisatoa ja tehty raparperista mehua tällä ohjeella. Tänään vielä yhden kokonaisen pikkukylän ulkokirpputori. Tämän jälkeen tuntuu taas mukavalta.

Voi rauhoittua tekemään salaisia suunnitelmia.

Syrnikki

2010-05-29T09:29:00.004+03:00

Se on ihana sana. Noita maitorahkapohjaisia venäläisiä pannukakkuja kutsutaan sillä nimellä. Niitä tein aamiaiseksi. Namnam!

Pastellisti

2010-05-28T16:17:00.004+03:00

Ilahduin tänään niin paljon niin pienestä. Olin juuri taannoin pohtinut muffinivuokien hankintaa. Sellaisten kestävien ja kunnollisten. Ja sellaiset löytyi pikkukylän taravakaupasta. Voi että!

Aamuviisi Saharassa

2010-05-26T08:35:00.001+03:00

Tänään herättiin pienimmän toimesta ennen viittä. Voi sentään!

Kuulostelen jo toista päivää Anna Puun uutta Sahara-levyä. Se sopii tällaiseen omituiseen aamuun, sen huomaan nyt.

Auringonnousu oli kyllä kaunis.

Päivähoitoaamuisin

2010-05-25T13:28:00.004+03:00

Toisinaan ne ovat hankalia, toisinaan helppoja. Kuin aikuisen aamut. Aikuiset ovat vain oppineet sietämään huonot aamut.

Mutta minun aamujani piristää perhepäivähoidon muiden lasten riemu. Ovat rakastuneet oranssiin kesäautoomme. Ja niin olen minäkin.

Yökylässä

2010-05-23T09:52:00.004+03:00

Käväisin viikonlopun aluksi istumassa naistenhöpötysiltaa ystävän luona ihmeellisessä kodissaan. Kun palasin omaani, olivat omena- ja luumupuut puhjenneet täyteen kukkaan. Voi kevättä ja kesää!

Yhden kuvan kattokruunu on myynnissä ystävälläni. Ihka oikeaa antiikkia. Saa kysellä.

Tein myös eilen illalla tätä nokkospestoa. Voi miten ihanaa se on! Pitää ihan säilöttäväksi asti sitä suristella!

Valkoisia asioita

2010-05-18T16:57:00.004+03:00

Se johtuu ehkä keväästä, puutarhanhoidosta (meillähän ei esim. leikata nurmikkoa, että se hoito ei ole mitään hammasharjapuuhaa), normaalin arjen alkamisesta tässä taloudessa. Muutamasta iloisesta kirpparilöydöstä ja uusista käyntikorteista.

Tai sitten se vain on olemassa muuten. Puhdas olo, puhtaalta pöydältä aloittamisen tunne.

Se on hyvä tunne.

Yösyötöt

2010-05-09T10:50:00.003+03:00

Äitienpäivä. Keittelen itselleni kuppikaupalla kahvia. En ole toipunut matkaväsymyksestä vieläkään.

Enkä äitiysväsymyksestä. Posti oli tuonut lomalla äitienpäivälahjaksi Eve Hietamiehen kirjan Yösyöttö. Se on kirja isän äitiydestä, mutta kolahtaa ilman mitään ongelmia äitiinkin. Ostin sen varmuuden vuoksi. Muistuttamaan siitä, mitä vastasyntyneen, alle yksivuotiaan ja kaksivuotiaan kanssa on. Lukiessani huomaan kuitenkin myhäileväni muistoille, tuhansille kahvikupposille, yösyötöille ja tissitarinoille. Välillä annan ajatuksen eräälle tuttavalle, miehelle, joka on aloittanut yksinhuoltajan uransa 4 kk:n ikäisen tytön kanssa. Nyt tyttö lienee jotain 5 vuoden nurkilla. Emme ole läheisiä tuttavia, mutta mietin hänen saavutustaan silti yllättävän usein.

Haaveilen myös keväästä, raparperitortusta, siitä vihreydestä, mikä etelässä oli. Omenankukista, kahvihetkistä kukkapuiden alla.

Ja jatkuvasti punnitsen elämäni mennyttä ja tulevaa. Se taitaa olla merkki jostain murroksesta.

Murroksesta elämässä, jossa vierekkäin ja sovussa kulkevat yksi yöimetys ja Markkinointi & Mainonta.

Kotiinpaluu

2010-05-08T14:42:00.004+03:00

Täällä ei ole tullut juuri yhtään sen vihreämpää kevättä 2 viikon poissaolomme aikana. Mutta ensi viikolla kuulemma tulee lämmintä!

Posti oli tuonut näytelehden poissaolomme aikana. Osuvalla otsikolla.

Lapsi kierteli onnellisena kodin nurkkia ja leikki leluja läpi. On niin ihana katsoa tuota riemua. Kun isikin tuli kotiin.

Minä purin matkalaukut ja pistin pyykit koneeseen. Matkalaukunpohjilla on vain hammastahnaa, salviakaramellejä ja kartta. Sekä muistoja nuhasta, joka riivaa yhä. Riivasi koko matkan ajan enemmän tai vähemmän.

Olen ihan väsynyt ja nukuin viimeisen yön laivassa kohtuuttoman huonosti. Huomenna on lepopäivä sentään onneksi. Ja työn sekä uusien ideoiden kimppuun on tartuttava heti maanantaina.

En ollutkaan ollut työstä lomalla varmaan viiteen vuoteen.

Loppuja matkakuvia ja tunnelmia sitten työn lomassa arjen alettua.

Viimeisiä päiviä

2010-05-03T17:24:00.004+03:00

Laskettelukeskus kesäaikaan ja kaikkea muuta lämpöistä ja jännittävää. Lomalla.

Keskiviikkona lähdemme ajamaan autolla halki Puolan Itämeren rantaan, koko porukka. Kaks mummoa ja meidän perhe. Sitten taas laivaan ja lauantainaamuna siintää horisontissa Helsinki.

Sumuisa vapunpäivän aamu

2010-05-01T12:20:00.002+03:00

Yöllä satoi vettä, nuha kaikkosi ja aamu oli ihmeellisen ihanan harmaa.

Wappu kateissa

2010-04-30T14:16:00.002+03:00

Perheemme vapputraditiona on ollut parin vuoden ajan huristella Pirkanmaalaisella joukolla vanhoilla Volkkariautoilla jossakin päin sit Pirkanmaata. Nyt ei meinaa vappu tulla.

Mutta Slovakialaista kuohujuomaa ostin (en tiennyt että tämäkin on viinimaa ja hyvää tuo kuohuva ainakin on!) ja nautiskelen nyt hetkistä 20 asteen lämmössä parvekkeella, kun mummot ovat lapsen kanssa, ties missä.

Leppoisaa mutta hymyisää vappua kaikille sinne kotoisaan Suomeen.

Nyrkkipyykkiä ja nuhaneniä

2010-04-29T14:00:00.005+03:00

Arvelin, että pieni totuudenmukaisuus kuvissa on myös tarpeen. Ettei joku vain mene luulemaan, että täällä kuin unelma liihotellaan menemään ulkomailla kaksivuotiaan kanssa. Tosin kauniisti sen arjenkin voi aina esittää. Ja niin teenkin.

Suuri nuha vaivaa ja ilmeisesti joku täältä, muttei Suomesta löytyvä puu pistä nenän vielä umpitukkoon normaalin lisäksi. Eihän meillä ole kaikkia näitä, kastanjapuita ja sen sellaista.

Miehen työpäikalla voimalaitoksella on pyykkikone, mutta nopeammin saa omansa puhtaaksi, kun pesee kylpyhuoneessa käsin.

Halusin tehdä ruokaa. Hyvää ja edullista on ruoka valmiinakin, mutta sormeni syyhysivät salaatin pilkkomiseen: retiisiä, kevätporkkanoita, omenaa, viinirypäleitä, tomaattia. Limemehutujaus päälle ja nam? En maista mitään, mutta onneksi osaan kuvitella maut.

Musiikissa pelastavat kännykän musiikkitiedostot.

"Niin minä vihellän matkallani... Ja kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan." (SMG)

Menen potemaan pienoisen vierelle.

Kolme polvea interrailintapaisella

2010-04-28T15:13:00.011+03:00

Minä, lapseni ja Anoppi. Isolla A:lla. Hän ei ole lähellekään kauhutarinoiden anoppeja, vaan ihmeellisen hyvä tyyppi. Myös hänen ystävänsä on retkellämme mukana. Syystäkin en laita heidän kasvojaan nettiin, mutta voi kyllä heistä oli iloa koko matkan. Tässä tunnelmia laivalta välillä Helsinki-Gdynia, yöjunasta välillä Gdynia (Gdansk)-Krakova sekä yhden yön ja päivän viipymisestä Krakovassa. Tästä eteenpäin sitten ajankohtaisia päiväpostauksia määränpäästä, Slovakian Martinista, vuorien keskeltä.

Matka oli rankka. En suosittele heikkohermoisille 2,5 vuotiaan kanssa reissaamista näin. Mutta minun hermoni kestivät. Keho ei varsin, sillä flunssa iski jo laivamatkan aikana. Niin minä reagoin stressiin ja paineeseen.

Kokemus oli kyllä kertakaikkiaan ihmeellinen. En sitä kadu. Enemmän minä univeloissani horjuin kuin lapsi. Ollaan sankarikaksikko suorastaan. Mutta päästiinpä perille.

Viisaampi olisi odottanut ilmatilan avautumista. Vaan mistä sitä tiesi. Rohkea rokan syö ja nohtumattomia kokemuksia saa.

Perillä keväässä!

2010-04-28T13:59:00.002+03:00

Tänään tuoksui nenääni tuomi. Koivuissa on korvia, hiiren ja kissan. Ollaan perillä. Päivitän matkakertomusta tuonnempana. Pari päivää on jo mennyt flunssan parantelussa, mutta aurinkoisesti!

Helsinki-Gdansk-Krakova-Martin(Slovakia)

2010-04-22T10:53:00.001+03:00

Tänään lähdemme matkaan. Katsotaan, mistä sitten ensimmäisen kerran saan kuvakertomuksen aikaan. Kamera on jo huolella pakattuna repussa, joten ei kuvaa lähtötunnelmaankaan.

Sataa lunta. Krakovan kirpputorimarkkinoilla sunnuntaina pitäisi olla sitten +19 astetta. Tunnen ansainneeni matkan ja pikkuisen lomaakin.

Me kaksin

2010-04-18T19:31:00.004+03:00

Vaikka tahtoikäisen kanssa on hirmuisen koettelevaa olla kahden kotosalla pitkiä aikoja, osaan nyt myös huokailla usein onnesta. Että miten meistä on hioutunut kaksi yhteen, ihmeellinen pari äitiä ja tytärtä. Sovimme niin hyvin yhteen ja toisillemme. Olemme varovaisia maailmannaisia, onnellisia surullisia ja ihmeellisiä tavallisia (sanat lainattu muakillen Anna Puun laulusta Melankolian riemut).

Ja pääsemme sittenkin retkelle. Mutta nyt en osaa riemuita ja odottaa ennen kuin on dokumentoitavaa. Nyt odotan vain hiljaa. Shhhhh...

Virkistystä

2010-04-17T09:53:00.002+03:00

Vaikka kengät koettavatkin koko ajan ottaa askeleita etelän suuntaan, on se edelleen mahdotonta. Elämme lentojen suhteen epätietoisuuden vallassa. Mutta eilinen paniikki on onneksi kaikonnut. Nyt pitää vain odotella.

Tomusta ja tuhkasta

2010-04-16T13:31:00.004+03:00

Onhan se toki vielä raportoitava ristiriitaisista ajatuksista luonnon suunnattomia voimia vastaan. En ole ollenkaan varma, lennänkö sunnuntaina yhtään minnekään, mutta siitä sen sijaan olen varma, että jollakin keinoin me lapsen kanssa pääsemme Slovakiaan viikon sisällä. Se olkoonkin sitten vaikka laiva ja juna, me menemme!

Olen silti taas äärimmäisessä hämmennystilassa. Koko kevään pohdin ristiin rastiin, reissaammeko ollenkaan. Kun päätin viimein ja reilu 2 viikkoa odotimme ilolla, niin kas! tulivuori on ylittämätön esteemme. Toisaalta sitä on iloinen luonnon suurten voimien edessä. Että saa huomata, ettei pieni ihminen paljon voi, kun paukkuu ja ritisee. Mutta toisaalta toki ajattelen "Miksi juuri nyt?!"

Vaan onneksemme ei ole kyseessä lento vaikka Kiinaan. On kyseessä lento Euroopan mantereelle, päämäärään, johon pääsee hyvinkin siedettävin keinoin jopa 2,5 vuotiaan seurassa muullakin tapaa. Odottelemme.

Sikinsokinsekaisin

2010-04-15T12:52:00.003+03:00

Tiskipöytä tyhjä, valmista ruokaa seuraavat kaksi päivää. Kaikki hujallaan, levällään, ajatuksia myöten. Olen onneton lähtemään reissuun yksin (ainoana aikuisena), kun en tunnu muistavan läheskään kaikkia asioita edes muistilistan kanssa.

Ja lopulta pääasioita ovat vain tarpeelliset vaatteet, kamerat, lompakko, matkaliput ja me kaksi.

Mutta perillä sitten lisää. Nyt on vain pakattava ja puunattava!

Kutsu

2010-04-11T09:32:00.001+03:00

Kuvasin ystävän äidin vanhentumisjuhlan kutsua varten asetelman. Oli ilo tehdä jotain aivan omaa, ei bisnekseen liittyvää, tunnelmallista suunnittelua. Tarkoituksena taltioida päivänsankarin nuoruudenmuisteloinen kahvihetki.

Kaksi naista

2010-04-07T11:44:00.003+03:00

Vuokko Hovatan biisin sanat uppoavat pärskähdellen minuun. Ongelmana ei ole se, että sisälläni elää kaksi erilaista naista. Monella muullakin on niin ja he pärjäävät hienosti molempien kanssa. Minun suurin ongelmani on ns. täysillä elämisen pakko. En osaa kuvitella tekeväni elämäni suurimpia asioita vasemmalla kädellä (olenhan oikeakätinen). Mutta nyt, kun suurimpia asioita on kaksi: perhe ja työ (oma yritys), on syntynyt suuria hankaluuksia. Molempiin ei voi panostaa täysillä, jos haluaa elää tasapainoisesti. Olen päässyt välivaiheeseen, jossa panostan täysillä molempiin niiden omana aikana, mutta en meinaa päästä irti toisesta, kun on jo toisen aika. Elän suuressa pystymisen ristiriidassa. Kun aina ennen olen saanut paneutua niin täysillä. Nyt niin ei voi tehdä pienen lapsen ja yrityksen kanssa. Ei voi uppoutua viikkokausiksi vain toisen lumoihin, sillä aina toinen kärsii samalla.

Sisäinen "kun teen, niin teen kunnolla" -persoonani on suuremmassa kuin pulassa. Miten ihmeessä te muut kaltaiseni antautujat olette selvinneet tällaisesta tilanteesta?

16 astetta etelässä

2010-03-26T13:20:00.002+02:00

Tajusin eilen pitkillä piuhoillani, että Slovakiassa on jo 16 asteen lämpöisiä kevätkelejä.
Mitä ihmettä töitäni suren ja haikailen? Ne ovat itse järjestettävissä ja siirrettävissä! Totta kai me lähdemme kahden viikon kuluttua sinne! Loskasta kevääseen. (Vaikka on täälläkin tänään aika ihana sää.)

Pysäytyskuvassa

2010-03-22T12:39:00.003+02:00

Elän hidastettua, pysytyskuvallista vanhaa VHS-elokuvaelämää. Käytännössä katsoen olemme olleet lapsen kanssa kotona kahden tänä vuonna jo yhteensä kuutisen viikkoa. Nyt 3 viikkoa yhtä mittaa. Se ottaa koville, yksinäisen koville.

Pohdin täällä metsän korvessa usein, kummassa yksinäisyys on ollut syvempää: maalla vai kaupungissa? Ihmisten ympäröimänä yksinäisyys syvenee todella. Itsestäänselvässä yksinäisyydessä, haja-asutusalueella on helpommin omatoiminen. Ei oleta yksinäisyyden katoavan itsestään, kun pelkästään autojakin kulkee ohi vain kerran pari tunnissa. Vastauksia ei ole. On vain aktiivinen yksinäisyys, jota on otettava niskasta kiinni, ravistettava ja mentävä muiden sekaan.

Onneksi viikonlopussamme oli ihana ystävä. Hän heitteli palloa, lapseni oli iloisempi kuin aikoihin. Ja minä myös. Symbioottista tuo hyvä mieli.

Kolmen viikon kuluttua sitten matkaamme mekin. Viimein! Keskelle Itä-Euroopan kevättä!

Talvi-illat kaksin

2010-03-05T21:46:00.004+02:00

Elämme siis tyttären (ja koiran ja pihakisun) kanssa arkea kahdestaan tämän kevään. Perheen isä piipahtaa varmasti meitä katsomaan, mutta me emme taida sittenkään matkata tänä keväänä minnekään kauas. Tyttöni on juuri aloittanut päivähoidon ja parhaalta (vaikkakin hippusen uhraukselta) ratkaisulta tuntuu se, että pidetään arki arkena kuukauden pari. Voimme riehakoida sitten kesälomalla ulkomaille. Kaikki yhdessä.

Tämän illan tunnelmakuvat ovat oikean kameran sisälle unohtaneen äidin otoksia kännykkäkameralla. Oli niin äärimmäisen kaunista!
Ostimme potkukelkan naapurilta alkuviikosta. Viikonloppuna potkimme myös maksamaan kelkan. Ja käymme uimahallissa. Yksinäisten on tahoillaan keksittävä koko ajan jotain pientä tekemistä, ettei ikävä valtaisi mieltä. Näin minulla ja miehelläni. Lapsi näyttää sulautuvan tähän arkeen ihmeellisellä tavalla. Ehkä kuitenkin olemme tarpeeksi myös kaksin. Suuren osan viikosta vielä kuitenkin. Ja varsinkin näinä perheen erossaolon aikoina.

VÄRIÄ!

2010-03-04T15:28:00.003+02:00

Jotakin piti tehdä, jos ei itselleen, niin työlleen. Väritin vähän yrityksen imagoa. Häivähdys aniliinia.

Leikkiä ikä kaikki!

2010-02-28T15:44:00.004+02:00

Olen odottanut niin innolla sitä, että lapseni on nukkekotileikkeihin kykeneväinen. Tai lähinnä oikeanlaatuisia ja kokoisia nukkekodin tavaroita jo 2,5 vuotiaalleni. Ja nämä Le Toy Van:in kalusteet ylittivät odotukseni oikein roimasti! Voi miten sopivan kokoisia juuri lapseni käsiin. Isoja ja tukevia puukalusteita. Isompia, mitä kuvittelin, eli aina parempi. Näistä riittää iloa vielä moneen päiväämme. (Vietämme lapsen kanssa kotiarkea ihan vain kahden kesken toukokuun alulle saakka. Kyllä isähenkilö varmasti nähdään siinä välissä, mutta kotoisaa ja sellaista perinteistä keväämme ei ole ennen toukokuuta.)

Sisällä ja ulkona

2010-02-25T17:12:00.001+02:00

Vaikka kaupunkiinkin kaipailen on toki maalaismaailma kovin ihmeellinen!

Harvakseltaan, verkalleen, hiljaa ja itsekseen

2010-02-23T11:11:00.001+02:00

Aika kuluu, enkä sen kulkuun voi vaikuttaa. Edessä paljon pieniä päätöksiä ja pari suurtakin. Salaa odotan kesää.

Helpotuksen kyyneleet

2010-02-10T13:23:00.004+02:00

Edellisessä postauksessani olin jämähtänyt hankeen poispääsyä panikoiden. Kiitos Cchili kommentistasi: Kyyneleet tulvivat sitä lukiessani silmiini. Olo on helpompi ja nautin hangessaolosta panikoimatta. Tänään otin jopa kameran käteeni, kävin postilaatikolla, kuvasin, pidän kahvitauon työn lomassa näin blogien parissa. Tämä tuntuu oikealta tahdilta. Kuin helmikuun ärhäkästä auringonsäteestä pistoksen saanena olen osannut tänään olla oikein!

Päätöksistä

2010-02-09T18:23:00.002+02:00

Kun niitä on tehnyt, kuvitellut omaksi ja kaikkien muidenkin läheisten parhaaksi ja kun sitten vastoinkäymiset tallaavat ihmismielen suunnitelmineen metrin hangen sisään, silloin alkaa olla toivoton olo.

Perheemme elämä on ollut kovin tapahtumarikasta: paikalleen jäätyneitä autoja, päivähoidon aloitusta lapsella, syviä hankia ja hangessa miltei puita päin ohjautuvia autonrenkaita. Sekavaa, arjen hallitsemattomuutta. Ja käsittämätöntä, että kaikki hallitsematon tapahtuu arjessa aina juuri silloin, kun metsäkorpien ainoa aikuinen vakiseuralaiseni eli mieheni on ulkomaankomennuksellaan.

En ole ollenkaan varma, mitä päätän tulevan keväämme suhteen. En enää. En ole varma, milloin tämä kaaos helpottaa ja helpottaako se? Saanko arjen toimimaan vai pitääkö palata alkuun? Ja missä se alku on?

Slow food, fast thoughts

2010-01-30T11:18:00.005+02:00

Ollaan tytön kanssa edelleen vain kahden kotona. Viikonloppu on nyt odotettu, sillä arkemme oli todella täysinäinen koko viikon.

Tämän viikonlopun olemme epäinhimillisen hitaita. Lankoja, saunaa, villahousuja, puuterilunta ja kirpakkuutta poskilla.

Ja mikä ihana idea Ruoka ja Viini -lehdestä löytyikään ulkokuusen tai muun ulkopuun koristukseksi.

Omppuja ja apua!

2010-01-26T17:02:00.006+02:00

Minulla on uusi, kaunis, valkoinen, keveä, heleä ja raikas kone! Posti toi sen tänään. Olen onnellinen.

Juhlimme tytön kanssa miehen työmatkan aikana aina vähän salaa julkisesti. Tänään pöydässä oli karitsan paahtopaistia, perunoita & palsternakkaa, lime-valkosipuli-kermakastiketta sekä toki rucolaa, tomaattia ja mozzarellaa. Vaikka näin iltaisin ikävä iskee, yritän tehdä arjesta hieman juhlallisempaa miehen ollessa poissa. Vain siten jaksaa.

Hassu haaste!

2010-01-22T18:24:00.003+02:00

En keksinyt tähän tämän päivän toiseen postaukseen kuvaa. Mutta ajattelin haastaa teidät hassulla tapaa: Minä ja tyttäreni olemme työpäiviä ja yhtä viikonloppua lukuunottamatta kotona kahdestamme seuraavan kolmen viikon ajan. Ensi maanantaista alkaen.
Minä tahdon vierailukutsuja!
Sanotaan, että noin 150 km:n säteeltä täältä:

Näytä suurempi kartta

Tekniikan pauloissa

2010-01-22T13:40:00.003+02:00

Tekniikan armoilla, pauloissa vaan ei vankina. Yritän viisaasti varautua, ettei kävisi kuten Liivialle kävi juuri. Kone sanoi viimeisen sanan. Minä olen tiiraillut uutta. Yllättynyt kauniin ja tehokkaan olevan sittenkin kohtuuhintaista ja tehnyt valintani.
Sylinäpyttimeni puhisee viimeisiään, eikä oikein jaksa tehdä töitä rinnallani edes 6 tunnin pätkää kerralla lakkoilematta. Kun työvauhtiini pääsen, ei huono laitteisto saa olla esteenä.
Uusi piirtopöytä minulla jo on ja se on niin kaunis ja tarpeellinen!

Tänään minun olisi pitänyt:
Kahvikupposellisen sijasta kupsahtaa tyttöseni viereen päiväunille. Vaan tässä istun. Rakastan yksinäistä vapaapäivän hetkeäni, tuijottelen ja tuumailen.

Ensi viikosta lähtien olen taas työmatkaleski yhteen mittaan kolme viikkoa, yhtä viikonloppua siinä välissä lukuunottamatta. Elän kevättä jo pitkällä, ajatuksissani, enkä oikein pysy paikoillani, vaikka rauhassa saankin olla. Karkailen kirmaavien ajatusteni perässä ja yritän köyttää niitä kiinni huonekaluihin, jotteivat karkaisi toiste! Kun minun käsiini antaa jotain ideoitavaa, innostavaa, intohimoista tekemistä, en meinaa pysyä täsäs hetkessä alkuunkaan. Sitä tämä työnteko on ollut. Sitten toisaalla tunnen syyllisyyttä (kenelle?) siitä, etten tee täyttä viikkoa, ole aina tavattavissa, vastaa sähköposteihin HETI ja NYT (puheluiden kanssa sama juttu). Kun saa päättää itse aikatauluistaan, on silti tuhansina sirpaleina pohdittuaan, miten muut tämän tekisivät, eivät ne varmasti tee vajaita viikkoja. Vaikka minun päiväni sen sijaan venyvät ja joka päivä posteihini kuitenkin vastaan viimeistään illalla. Sanotaan, että on liian ankara itselleen. Minusta tuntuu, että minä nyt vähän olen.

Unelmia

2010-01-18T20:44:00.004+02:00

Mitä ihmettä? Sitä juuri. Meillä on enemmän kuin vakavasti pohdittu viime aikoina kaupunkiin muuttoa. Ei niin lopullista, etteikö tämä koti olisi myös meidän, mutta ihmisten ilmoille kuitenkin. Pohdinta on aina johtanut samaiseen lopputulokseen: Niin me teemme, kunhan kevät tästä eteenpäin ennättää.

Niin me sitten taidamme tehdä.

Yössä

2010-01-01T11:18:00.001+02:00

Halusin harjoitella yökuvausta kuutamolla. Haamujakin siellä taisi liikkua.

Marenkilunta!

2009-12-31T14:50:00.005+02:00

Se on vaan niin ihanaa ja ihmeellistä ja nyt sitä riittää! Olen niin onnellinen lumesta. Möhjyän kaksivuotiaan kanssa kilpaa ojissa ja lumikasoissa.

Samalla pohdin mennyttä vuottani. Väkisinkin se aina näin aattona hiipii mieleen; menneisyyden katku ja tulevaisuuden kutku. Minä tiedän jo nyt, että vuodesta kymmenen tulee vielä ihmeellisempi, kuin mitä vuosi yhdeksän oli minulle. Olen niin voimissani. Niin voimissani, että heikoista hetkistäkin jaksan nousta.

Vuonna 2009 olen: oppinut elämään tahtoikäisen kaksivuotiaan kanssa, asunut Portugalissa 6 viikkoa, aloittanut elinkeinon harjoittamisen ja suorastaan huumaantunut työstäni sekä myös kokenut ihanan kesän, ihanan joulun ja uskon myös, että ihanan uudenvuodenaaton!

Toivottavasti mennyt vuosi on paketissa myös muilla. Hyvineen ja pahoineen, katkuineen ja kutkuineen. Helppo se ei ole ollut, ei minullakaan, mutta äärimmäisen ihmeellinen!

Pyhienjälkeisiä asioita

2009-12-29T14:45:00.003+02:00

Hyasintit kuivahtavat, pasta käpristyy lautasella kovaksi kippuraksi, asioita lojuu ympäriinsä, lehdenkin ostan vain inspiroituakseni taitosta:

Äiti on palannut töidensä ääreen.

Pitsiä & marsipaania

2009-12-24T14:06:00.004+02:00

Omituisen vaaleanpunaista jouluaattoa kaikille!

Ylitin itseni ja tein monimutkaisia leivoksia perheellemme. Ei niitä alle 10 kappaletta enempää olisi malttanut askarrellakaan. Mutta väitän, että kannatti. Liiankin kauniita syötäviksi!

Oksilla

2009-12-23T15:23:00.003+02:00

Kuusen oksille pääsi paljon pientä, yksi vanha kirja sekä armoitetut psat Gudrun Sjödénin joulukuvastosta. Kyllä kuusen nyt kelpaa!

Valoa duuniin

2009-12-18T16:04:00.002+02:00

Saan (en joudu, sillä pidän työstäni) tehdä joulunakin pyhien välipäivät töitä. Tämä on kotitoimistoni jouluvaloissa. Olen onnellinen. Ja onnekas. Kuuntelen Kauko Röyhkä & Riku Mattila -yhdistelmää sekä uutta musiikkirakkauttani Emma Salokoskea. Jos tästä ei tule hyvää jälkeä, niin ei sitten millään!

Valmista?

2009-12-17T12:54:00.002+02:00

Ei suinkaan. Otin pinon joulupainotteisia lehtiä kouraani ja aloin kerätä kasaan menuuta joulullemme. Kaikki muu täysin perinteistä, mutta pari uutta lisuketta. Ja ihania pitsileivoksia sekä itsetehtyjä makeisia. Pysyn yksinkertaisessa, sillä joululomamme on lyhyt.

Ruoanlaitosta nautiskelevan tosin on helppo nautiskella: Jo tekeminen on miellyttävää, ei pelkät lopputulokset pöydässä.

Jännittäviä jouluvalmistelupäiviä jälleen kaikille.

Minä vain

2009-12-16T11:57:00.002+02:00

Ihanaa, että talvi tuli oikeasti! Kuvasin siis onnellisen itseni.

Vaikka tänään on jo huonompi päivä, yritän silti olla, onnellinenkin siellä seassa.

Unelmissain

2009-12-08T11:32:00.002+02:00

Koko maailmani värjäytyy greippilimun väriseksi, kun ulkona on harmaata ja raskasta. Yök! Vain haaveilen kuvien kaltaisista jäisen pysähtyneistä kuurapäivistä, joita oli vain muutama. Mutta haaveilen kovasti! Tulkaa takaisin!

Juhlien aikaan

2009-12-06T15:31:00.002+02:00

Juhlavaa Suomen päivää ja ihanaa joulunodotusta samalla. Oikeastaan Itsenäisyyspäivä riipaisee sydänalaa paljon enemmän toisinaan, kuin Joulu. Mitä jos ensi vuonna järjestäisikin huikeat pukujuhlat tänä kyseisenä päivänä! Voi se on ollut aina unelmissani.

Ehkä ensi vuonna.

Pihoilla

2009-12-04T16:27:00.004+02:00

Meillä on talvijemmassa ihana otus. Kuuraisena tuo Katri-Helenaksi nimetty kaunokainen on aina vaan kauniimpi! Ja minkä valkeuden pelkkä vesihöyryn tiivistyminen maisemaan on antanutkaan! Oi talvi, olet kaunein juuri tällaisena!

Heijastuksia

2009-11-29T17:48:00.004+02:00

Kun asuu maalla, tämä marraskuun pimeä on TODELLA pimeää. Askartelin yritystoimeni vauhdittamiseksi ja itseni iloksi heijastimia. Kun en muutakaan voinut. Niin harmaana sunnuntaina, jolloin pää on vain yhtä samea ja raskas, kuin taivas.

Muisto jostain tulevasta

2009-11-25T23:42:00.003+02:00

Vähän ihmettelen itseäni. Kun olen heikoimmillani, herkimmilläni, varpaillani, varuillani elämän mutkissa, ajattelen melko usein joko oman terveydentilanti kohentamista luonnonmukaisin keinoin tai sitä, että haluaisin toisen lapsen. Pohdin myös, onko minulla oikeutta jättää nykyistä lastani ilman sisaruksia, yksin elämään. Voisinko olla harkitsematta toista (tai toista ja kolmatta, kaksosten mahdollisuus kun on suuri) lasta. Jättää itseni rauhaan ja olla vain. Ihastella yhden yhtä kirkkaammin silmin. Ja samalla pitää huolta kehostani noiden luonnonmukaisten keinojen avulla.

Iltaisella blogikierrollani pysähdyin ihmettelemään sitä kliseetä, miten lapsi kasvaa, miten maailman mukana ei pysy ja miten 30-vuotias on jo nykyajassa ikäloppu (jos suostuu kuuntelemaan muita ihmisiä). Mietin, kumpi on tärkeämpää minulle ja lapselleni: se, että minä saan tehdä työtä josta pidän vai se, että saan olla kotona rauhassa sen henkilön kanssa, josta eniten pidän; lapseni. Kuten arvata saattaa, molemmissa on puolensa. Eikä neuvoa voi kysyä keltään, sillä jokaisen neuvo on hänen oman elämänsä heijaste. Eikä hänen elämänsä ole minun.

Tuskaisinta tänään on tehdä itse omat ratkaisunsa. Ja hyväksyä ne myöhemmässä vaiheessa elämäänsä, joko hyviksi tai huonoiksi, sopiviksi tai mahdottomiksi muistoiksi.

Ja lapsi silti jatkaa kasvamistaan.

Muutosta

2009-11-23T11:11:00.003+02:00

Muutimme työhuoneeni kotiin. Täällä on hyvä olla töissään.

Ihmeellinen valoilmiö

2009-11-21T14:30:00.003+02:00

Tuntuu, että aurinko oli poissa kuukauden. Miten ihmeellinen se nyt onkaan!

Huomenna muutamme työhuoneeni kotiin. Tuntuu mukavalta.
Elämä kuljettelee ja itse teen päätöksiä sen mukana. Tänään sytytin joulukynttilöitä ikkunalle. Niitä niin sanotusti perinteisiä, sillä ledimaailma ei innosta. Nuo vanhat puujalkaiset sähkökynttilät ovat minulle nyt in. Ihan kuten lapikkaatkin. The new normal?

Olen valosta mykistynyt, eli kirjoitan liikaa turhuutta. Vaikenen kardemummakahvini ääreen.

Ilma on kuin morsian

2009-11-16T11:43:00.003+02:00

... jonka sulhanen jätti alttarille itkemään.

Harmaata ja nuhaista on elomme. Tänään olisi miehen syntymäpäivä, muttei minusta ole kakunkokkaajaksi. Lämpimät ihastuttavat talvilapikkaani sain sen verran myöhässä, että olin jo ehtinyt kylmettää jalkani pahanpäiväisesti ja nyt nökötetään kotona nenä tukossa.

J

2009-11-11T13:46:00.004+02:00

Pidin siitä, kun Piilomajan Violet käytti näin vähän liian aikaisin käsitettä "J-sana". Että ei sanota vielä koko sanaa, mutta kaikki arvaavat melko nopeasti, mistä on kyse.

Minä aloitin J-asiat tilaamalla postikortteja. Kun ensimmäinen satsi tuli postissa eilen, tänään postissa tuli Postin joulukorttikuori. Hassuj sattumia. Minun korttini eivät ole pelkästään J-kortteja. Siksikin, ettei lumikinoksellista unelmatalvea usein tule aatoksi. Ne ovat vain vuodenaikaan sopivia ja minun näköisiäni. Ja samalla silti monen muunkin näköisiä.
Jännittävää J:n odotusta.

Kuva kuin runo

2009-11-08T19:57:00.004+02:00

Tekstien kirjoittaminen on yhä minulle hankalaa. En ole saanut vaihdetta päälle. Uskon kaiken yhä olevan vain lukemisen puutetta. Eli ajankäytön pohdintaa. Toimintani on kaksivuotiaan äidin tarvitsemalla tasolla. Nopeasti tämä ja tuo, keskeytys, äkkiä tämä, sujuvasti tuo, keskeytys, ruokaa, keskeytys, juomaa, neulo pari kerrosta, Muumit.... Elämäni menee nyt niin, digikamera on parempi ystäväni kuin kirjastotädit. Myöhemmin ehdin kai lukea. Ja kirjoittaakin.

Minulle on kuitenkin sanottu valokuvistani, että ovat kuin runo. Että ainakin muutamasta kuvasta tulee väkisin mieleen kysymyksiä sekä kaipuu etsiä selitys kuvalle, tarina sen taakse.

Juhlimaan!

2009-11-06T12:23:00.003+02:00

Tänään pääsen juhlimaan! Seuraani saan lapsuudenystävän Ruotsista. Onhan tänään myös Svenska Dagen. Hih.

Meidän piti juoda ihan oikeaa samppanjaa, mutta budjetoidessani tyydymme Keltaisen lesken sijasta samppanjamenetelmin tehtyyn cavaan. Musiikin tahdeista vastaa yön tunteina PMMP. Ja huomenna valokuvaamme.

Ihanaa viikonloppua jokaikiselle!

Ulkona ja sisällä

2009-11-05T12:37:00.005+02:00

Ensilumen päivä, se on tämän värinen.

Peruna-punajuurimuussi on mainiota.
Keitin 3 isoa perunaa ja nuijin ne,
lisäsin voita,
Pirkan valmista punajuuriperunasosetta
sekä maitoa vähän (esim. kookosmaitokin käy!)
ja muskottipähkinää sekä merisuolaa myllystä.

Maistuu erinomaiselta sinihome- tai vuohenjuuston kanssa.

Palapeleinä

2009-11-03T00:25:00.003+02:00

Näinä lumettomina marraskuun öinä, kokoan palapeliä elämästäni.

En ole aikoihin ottanut äidin salaisia yön hetkiä, neulonut, kirjoittanut, tuijottanut pimeään. Nyt teen niin, kirjoitan yöllä ja sovittelen paloja yhteen.

Myös kaksivuotiaani alkaa olla melkoinen osaaja omissa palapeleissään. Hän ei puhu, ei sano sanaakaan muiden kieltä, mutta ymmärrämme toisiamme äärimmäisen hyvin. Hän istuu välillä nurkassaa, asettaa mummit riviin, seisomaan tai nukkumaan. Kokoaa viisivuotiaille tarkoitettua palapeliä melkein loppuun ihan itse. Hän maltaa istua, olla verkkainen, olla kuin minä. Ja kuitenkin joku aivan muu. Silti, yön hetkinä, kun kokoan elämääni sekä jämälangoista huiveja, huokaan nukkuvan kaksivuotiaan suuntaan: Minä sinä olet, osa minua, minä sinussa.

Elämä vilisee

2009-10-31T12:28:00.004+02:00

En tahdo pysyä mukana elämäni menossa. En muka ehdi valokuvata, kirjoittaa blogiin, neuloa, rentoutua, kiirehtiä, työskennellä. Olen sekaisin muutoksista. Vaikka juuri niistä saan eniten energiaa. Joskus huomaan hakevani niitä väkisin. Tässä hetkessä ei tarvitse, sillä elämä ikäänkuin vie itsestään. Toki teen itse suuret ratkaisuni, mutta eteeni tuodut asiat vain tulevat jostain.

Tällä viikolla olen sanonut itseni irti työhuoneelta, en kuitenkaan työstäni. Toimistoni siirtyy marraskuun aikana kotiin. Kohta on se ihana Joulu ja heti vuodenvaihteen jälkeen karkaamme retkillemme: Mahdollisesti Puolaan, sen jälkeen loppukevääksi Slovakiaan. Minun ratkaisuni eivät vielä ole ohi, sillä myös starttirahani on ulkomailla-asumisen vuoksi vaakalaudalla. Minun elämässäni kuitenkin kokemukset voittavat rahan. Ja em. maissa on toki edullista kokea, onneksi. Joten vaikka menettäisin taloudelliset tukeni, haluan silti kevääksi noihin maihin, paikkoihin, joihin en vapaaehtoisesti matkustaisi varmaan milloinkaan, sillä listallani menee niin moni muu paikka edelle, toistaiseksi.

Ristiriitaista on myös se, etten ole varsinainen maailmannainen, vaikka sellaisen kuvan saattaa saada äkkiarvaamatta. Sisuksissani on aina kaipuunvonkale, kun on kyse kodin jättämisestä yli viikon ajaksi. Nämä rauhalliset kuviot, luonto, puutarhani, takkatuleni, kaikkeni, ne ovat niin tärkeitä minulle. Koti-ikävä vaivaa minua helposti ja helposti annan sille myös vallan. Toisaalta ikävästä tiedän, että tämä todella on minulle oikea paikka elää elämääni.

Mutta voi! kuinka mielelläni kuitenkin lähden taas matkaan.

Laskiaisia

2009-10-30T09:47:00.003+02:00

(kuva:täältä)

En tiedä mistä mieleeni juolahti laskiainen. Pohdintaa vastakohdista, kompromisseista ja elämän odottamattomista käänteistä sen mukana.
Tänä vuonna laskiaisemme oli yläkuvan maisemissa. Ensi vuonna se on jotakin alemman kuvan mukaista.
Miten on mahdollista, että kun elää unelmaansa, se tuntuukin yhtäkkiä lähes arkiselta? Ettei huomaa unelmien toteutuvan? Se on outoa. Kun yksi toteutuu, toinen on jo mielessä. Kai se on terveen merkki, mennä eteenpäin.

Toiset osaa

2009-10-24T22:43:00.002+03:00

Tämä tyyli on vienyt mennessään. Nuoren naisen rokimpaa Gudrun Sjödéniä. (Kuvakaappauskin heidän sivuiltaan suoraan.)

Odottamattomat lomapäivät

2009-10-12T17:37:00.007+03:00

Kävimme idässä toisessa mummolassa. Kun jättää tärkeimmän työvälineensä, minun tapauksessani tietokoneen, toiselle puolelle Suomea, saa lomaa pakosta. Ja olen nauttinut. Matkaamme muistellen.

Neulon, tarpeeseen. Sukkapuikoilla, joista viinipullonkorkki teki kaulahuivipuikot.

Keittelen talviomenoista ja puolukoista hillot. Ja ikävöin miestäni, joka puolestaan karkasi taas viiden päivän työmatkalle.

Salaa kirjoitan kirjakaupan hakusanaksi Slovakia. En uskalla vielä paljon, mutta vähän jo haaveilen.

Matkoilla

2009-10-10T15:44:00.005+03:00

Nyt sen tiedän. Kauniita asioita ei pääse karkuun minilomallakaan, jos työskentelee niiden parissa. Eikö ole surullista? Töissä kaikkialla, missä on kaunista.

Satumainen valo

2009-10-02T12:50:00.005+03:00

Syysaamun värit ja valo ovat kuin suoraan sadusta. Kävelimme pitkään edestakaisin tuossa satumaailmassa, kotipihassamme ja pellolla. Se poistaa kaikki murheet ja vaivat. Maalla asumista en vaihtaisi.

(Aiheesta on juttua myös Olivia-lehdessä 10/09, pienesti haastateltu myös meidän perhettämme.)

Työtä onnen myötä

2009-09-30T17:23:00.003+03:00

Olen avannut verkkokaupan, arvon lukijani. Eikä tässä, eikä siellä, vielä kaikki. Lisää tulossa. Jännittää kovasti. Kuin pää olisi puoliksi pölkyllä. Vaikkei henkensä kaupalla, niin itsetuntonsa ainakin. Onnea minulle!

Siirtymävaiheita

2009-09-29T12:54:00.003+03:00

Valmistelen valokuvanäyttelyä ja elän pellossa.

Satoisa

2009-09-27T20:01:00.003+03:00

Se kasvoi kurpitsakummulla aivan salaa. Koko syksyn olin luullut, että en saa yhtään satoa. Huomenna syödään kurpitsakeittoa!

Puunainen

2009-09-19T15:03:00.004+03:00

Tuo kolmenkymmenen senttimetrin pituinen puunainen hurmasi minut kirpparilla. Minua hämmentää, kun tuijottelen esinettä rakastuneena. Ajattelen sen oudolla tavalla nyt tuovan minulle onnea ja menestystä. Löytöni lienee vain osunut elämän saumaan, jossa olen ollut epäileväinen ja nyt haen motivaatiovoimani esineestä. Naamio kasvoilta ja takaisin eloon!

Olen flunssan veltottama. En köhi, ei satu, en nuuskuta, en vain jaksa nostella bambupuikkoja ja mohairlankaa (josta teen tällaisen) painavempia esineitä. Eikä minun tarvitsekaan. Rentouttavaa Yogi-teetä ja kilisemätöntä puikkojen kilinää.

Roskaa ja rohkeaa

2009-09-13T11:42:00.007+03:00

Talous toimii kahden laadun varassa: roskan ja rohkean. Hyvä jää väliin. ( Marko Kulmala)

Olen vakaasti sillä kannalla, että tuo sanonta ei päde pelkästään talouteen. Se pätee myös elämäntalouteen. Ja nykyaikaan meissä.

Itse ällistyn itsestäni ja rohkeudestani. Teen usein rohkeita päätöksiä, käänteitä elämässäni, mutta olo ei tunnu rohkealta. Suunta tuntuu oikealta ja päätöksen pitämisen arvoisilta, mutta en tunne olevani rohkea. Minulle rohkeita ovat ihmiset, jotka uskaltavat sanoa suoraan, silti hillitysti, hyökkäämättä kohteensa silmille. Tai ihmiset, jotka ylipäätään uskaltavat sanoa. Minä itse puhun paljonkin. Mutta myötäilen muita liikaa. Jälkeenpäin inisen itselleni, että miksi ihmeessä en uskalla pysyä kannassani myös ääneen muille? Pelkään niin kovasti... jotain. En ole rohkea. Vaikka todennäköisesti rohkeuteni pysyä omalla kannallani olisi palkitsevampaa kuin se, että "joojoo" -juttelen kaikkien kanssa sovinnollisesti.

Mistä kummasta saisin rohkeuden sanoa: Ajattelen tuon asian aivan toisin, tässä perusteet ajatuksilleni.

(Olen kuitenkin ollut rohkea ja aloittanut oman valokuvakorusarjan teon. Kuvissa esillepano sekä Lissabon -riipus.)

The New Normal

2009-08-21T13:58:00.004+03:00

Sana normaali tahtoo olla aina vitsauksena. Aina joku saivartelee "Mutta mikä sitten on normaalia? Kuka määrittelee normaalin?". Odotan keskustelukumppanini useimmiten tietävän, mikä on normaalia juuri minulle. Että mikä on tavallista, tavista, massaa, minun näkökulmastani, ja mikä sitten taas ei. Sitäpaitsi minusta normaali pystyy määrittelemään laajemminkin kuin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Se on sitä, mikä uppoaa suurimpaan osaan ihmisiä, ainakin kotomaassamme. Sen vain jotenkin tietää, että tämä on muille, ei mulle. Tai että se uppoaa minuunkin, mutta tiedostaen, etten ole ainutlaatuinen asian suhteen.

The New Normal -käsite tuli vastaani lueskellessani trendienhaistelukonferenssin tms. luentotarjontaa. Pidän tuosta käsitteestä. Se kertoo paljon. Ja huomaan, että esimerkiksi vaatetukseni väreissä huolin kavalkaadiini uudet mustat ja normaalit aina hiukan ennen massoja. Noin kaksi vuotta ennen. Kuulunko visuaaliseen äärilaitaan, joka ei ehkä haista uusia trendejä, mutta hyväksyy ne elämäänsä muita nopeammin ja siksi voi väittää olevansa aikaansa edellä??

Myös meidän perheemme syksy on saanut uusia värejä.

Kadotettu verbaliikka

2009-08-13T23:48:00.004+03:00

Mistä johtuu, että verbaaliakrobaatti yhtäkkiä on huomannut kadottaneensa tasapainonsa? Tuntuu, etten ole vuosiin osannut kirjoittaa mitään sykähdyttävää. Vain tasaista paksua. Voiko se olla vain lukemisen puutetta? Vaikutteiden niukkuus pitää minut horjuvan tavallisena rustaajana. Ja tahtoisin tehdä joulumyymisiksi runokirjan kuvineen. Mutta mistä teen, kun akrobaatin keppi on kateissa ja tasapaino nolla!!?

Visuaalinen mielikuvitus sen sijaan säntäilee sinne tänne, eivätkä kädet pysy mukana. Voinko vielä saada molemmat?

Arkemme apurina työskentelee puolestaan perheemme uusin ihastuttava hankinta. Ei se ole maalainen eikä mikään, jolla ei ole omaa traktoria!

Puuteri

2009-08-09T11:27:00.003+03:00

Se on ollut elokuumme sävy.

Pieni salainen toiveeni toteutui. Meille vain ilmaantui kissa. Puuterinvärinen, pieni ja ihmeellinen.

Maanantaifiilis

2009-08-03T13:09:00.004+03:00

Maisemanvaihto olisi kai hetkeksi tarpeen. Saatamme huomenna suunnata tytön kanssa meren rantaan. Suomalaisen meren kylläkin, mutta toivottavasti tunne on kohtalainen sielläkin.

Vielä tämän iltapäivän yritän jaksaa detox-clearspring-kultapiiskujuoman puhdistamana. Ja ehkä lopulta nauttiakin pysähtyneestä tilastani.

Kun äiti ei enää osaa

2009-08-02T11:36:00.004+03:00

Parissa vuodessa ehtii kerääntyä melkoinen läjä asioita SITÄ hetkeä ajatellen. Hetkeä, jolloin äiti jää yksin kotiin tekemään ihan mitä lystää ja isä ja lapsi lähtevät omille teilleen. Sen vakuutan, että kahden vuoden haaveita ei toteuteta yhden delfinaario-muumilaaksopäivän aikana, mutta tarkoin valikoidut ja vuodenaikaan sopivat puuhat aion kyllä toimittaa!

Tänään minä:

Syön aamupalaa vähintään tunnin. Se sisältää pekonia, tomaatti-vuohenjuustomunakkaan, kahvia, katkarapuja valkosipulimajoneesissa kera paprikan ja kesäsipulin (mausteena pimenta preta e piri piri) sekä lasin jos toisenkin oikeaa brittiläistä siideriä.
Kerään puutarhan antimia rauhassa, verkalleen, odottamatta koko ajan auttavia kaksivuotiaan käsiä paikalle, nyhtämään kehäkukkia varsistaan. Koska äitikin tekee niin. Hih!

Poljen metsätietä etsimään mustikoita, vadelmia ja kanervankukkia talven varalle. Viimeisiä löydän takuulla, kahdesta ensimmäisestä en ole varma, mutta varaan silti poimurin ja muutaman pienen ämpärin.

En ole aivan varma, ehdinkö yhtään enempää. Saanko vielä tarttua vaatekuvastoon ja virkkuukoukkuun, haaveilla, nypertää ja vain istua. Aikatauluista meillä ei ollut puhetta. Kameran raahaan kyllä nyt kaikkialle. Tuon laitteen pitäminen käsissä ei aina ole niin helppoa kaksivuotiaan kanssa sekään. Metsäretket, risukko, kaatuileva lapsi, selkäreppuileva lapsi, kyykistymiset kuvaamaan, kaatumiset, kamera on tiellä. Sellaista se on, kun äidillä on vain kaksi kättä.

Huomaan myös, etten meinaa osata tehdä asioita hitaasti. Pilkoin munakkaan ainekset salamana, vanhaan "kohta minua varmaan hihkutaan leikkimään" -tahtiin. Yritin hiljentää, mutta taas tahti kiihtyi kahvinkeitossa. Metsään on mentävä jo senkin vuoksi, että saan tahdin rauhoittumaan. Että opin.

Kuin olisin toisaalla

2009-07-31T12:56:00.007+03:00

Töissä, ruuduntuijotuksen ohessa, yritän saada meren antimista aikaan korusarjaa. Hypo Cement ei tunnu pitävän simpukassa. Onko koruntekoasiantuntijaa linjoillani? Millä liimalla korvakorun kanta pitää varmasti tuossa simpukassa. Tai jopa kivessä? Ja liima, joka ei ärsyttäisi ihokosketuksessa.

Olemme vapaapäivinä kävelleet metsän laitaa, poikenneet naapuritaloon maukkaalle kahville, seikkailleet Torvinotkossa Nokialaisen Pyhäjärven rannalla sekä syöneet maukkaasti.

Kurpitsakin kukkii. En usko, että se kurpitsoi minulle satoa, mutta opin tänään, että kurpitsankukkia voi friteerata ja nautiskella kasvista sillä tavoin. Jos siis näyttää siltä, että kukat vain kuihtuvat kasvattamatta hedelmää, otan uudet kukat suoraan pannulle! Keralle huolella peitellyn parsakaalin.

Night in canvas

2009-07-27T13:15:00.002+03:00

Olen teettänyt pajalle erinäisiä kuviani myyntiin postikortteina sekä canvastauluina. Juhannusyön ylpeyteni: Yötön yö, pääsi nyt myös oikeuksiinsa kankaan pinnalla. Voi miten ylpeä olen. edes kerran vuodessa yhdestä otoksestani! Koko on 30 x 40 cm. Ja myynnissäkin ovat. Viisikymmentäviisi euroa kappaleelta.

Lomalla

2009-07-25T17:08:00.005+03:00

Kun on kaksi vuotta ollut kotona tekemättä töitä, voi sitten vajaan kuukauden yrittäjyyden jälkeen heittäytyäkin lomalle.

Viikko alkaa olla lopuillaan. Sen aikana olemme fiilistelleet meidän perheen hullutuksia, vanhoja volkkariautoja ja uusinta uutta: telttaperäkärryä. Siellä on ihana nukkua. Haluan vielä elokuulla ihan perheen retkelle jonnekin ihanille seuduille. Ei kauas, mutta niin kauas, että tietää olevansa poissa kotoa.

Kivun lievittäjä, pahan mielen karkottaja

2009-07-20T14:04:00.003+03:00

Kamomilla parantaa paljon. Rauhoittaa mielen ja lievittää kivut. Korjasin tänään ensimmäisen sadon puutarhasta. Noilla hillittömillä nipuilla pärjää varmaan kaksi talvea. Ja lisääkin satoa on vielä kypsymässä.

Koti, työ vai kotityö?

2009-07-15T23:29:00.007+03:00

Sekoittuuko elämä vallan, jos voi tuntea töissä olevansa kuin kotonaan ja kotonakaan ei osaa olla miettimättä edes vähän mukavia työasioita? Ihan siinä kurpitsakummun kastelun ohessa vaan. Tai laventelintuoksuttelun. Ja jokainen kuvahan voi olla mestariteos uraa ajatellen.

Siksi kuvani ovat sekaisin leppoisista ympyröistä kotona ja työhuoneen pihapiiristä. Ei sitä välttämättä erota, jos ei tiedä, millaisessa pihapiirissä asun. Sekaan on mahtunut myös koppikollegan (työhuonenaapurustoon kuuluva käsityöläinen) huovutuksia.

Heinäkuuni on näiden kuvien sävyinen. Ja sävyisä, ennen kaikkea.

Duunissa II

2009-07-14T16:51:00.002+03:00

Duunissa

2009-07-10T21:52:00.005+03:00

Kuvissa työympäristöäni. Niin ihmeellistä ja inspiroivaa siellä on. Joka päivä on jännittävä. Jokainen kahvinkeittokin on elämys!

Lisää tietoa tekemisistäni täällä

Mennyttä aikaa

2009-07-07T23:33:00.005+03:00

Oli niin virkistävää käväistä nuoruudessa. Festarihumussa, musiikkiin rakastumisen tunteessa, tomuavassa kesäyössä, nukkumassa autossa. Siellä ei ollut kamera mukana. Sieltä on vain vahvoja muistikuvia sydämeen.

Oli myös ihmeellistä käydä ajassa, jossa ei ole koskaan elänyt, mutta silti tuntea siellä eläneensä. Minulle tuo tunne tulee useinkin. Museotavarat herättävät minua henkiin tietyllä tapaa. Eläytimistä se lienee, ei mitään sen mystisempää. Näen itseni niin helposti paikoissa, joissa vain käynkin. Jos vain niissä viihdyn. Tuttu tunne?

Aika nuoruuden

2009-07-03T00:45:00.003+03:00

Meidän perheen aikuiset karkaavat ensi sunnuntaina ihan oikeille kesäfestareille. En ole ollut moisilla, siis musiikkipitoisilla, sitten ainakaan kymmeneen vuoteen. Meinaan hämmentyä vallan, että mitenkähän siellä pitää olla.

Paikan päälle se on mentävä katsomaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin: lennokasta viikonloppua!

Perinteistä

2009-06-29T17:16:00.001+03:00

Mikään ei oo mustavalkoista

2009-06-25T23:54:00.003+03:00

Paitsi mustavalkokuvat. Olen joinakin päivinä perin kyllästynyt kuvaamaan kotipiirissä, sillä kaiken kuvaamiseni taustaksi on tarjolla mehevää kesän vihreää. Aina sama tausta. Viime kesänä kuvasin kaikki pihapiirin kasvit. Tai siltä ainakin tuntuu. Mustavalkeus on uusi viehätykseni. Uusi vanha viehätykseni valokuvissa. Olenhan sukupolvea, joka vielä työskenteli pimiössäkin opiskeluaikana.

Tehdäänkö nykyään enää muuta kuin harrastuksen vuoksi valokuvia "käsin"?

Helli helle

2009-06-24T15:23:00.002+03:00

Ja sehän hellii. Vietän lomaviikkoa. Ensi viikolla ajattelin aloittaa pajalla. Sopiva lomasää, sanoisin.

Kuka minä oikein olen?

2009-06-22T14:05:00.005+03:00

Viime viikot olen pohtinut paljon.

Äitiyttä, takertumista, vapautta, irrottamista, vapauden vastuuta, persoonallisuuksia, oman itsensä katoamista, uudelleenlöytämisen iloa, ystävyyttä, rakkautta, kateutta, pyrkimyksiä, vallanhalua.

Voisin väittää, etten aloita yrittäjyyttäni kevein perustein. Enemmän kuin juuri koskaan elämässäni, olen muhitellut ajatuksiani, suunnitelmiani ja ideoitani, kirjannut paperille ja virallistanut ennen niin tuulestatemmatuntuntuiset aatokseni. Ja aatokset ovatkin näyttäneet siinä paperilla ihan kelvollisilta.

Kuten moni lukijani ehkä muistaa, olen kamppaillut kiintymysvanhemmuuden, luomuuden, ekouden, imetyksen, yöheräilyjen ja eittämättä turhamaisuudenkin viidakoissa. Veitseni teränä vain minä itse.

Kiintymysvanhemmuus on sanatonta ymmärystä vanhempien ja lasten välillä. Katseita, lähelläoloa, leppoisaa aikaa, aikataulujakin, mutta ei minuutillisia. Luomuus on itse keksimäni sana. Se on luovaa taitoa elää luonnonmukaisesti maailmassa, jossa luonnonmukaisuus tuntuu mahdottomalta.

Minun luonnonmukaisuuteni on luonnon mukana elämistä. Ei sertifikaatteja ja luomumerkkejä. Ei kukkarolle toisinaan kovastikin käyvää luomuruokaa, luomupuuvillaa, luomusuklaata tai luomukenkiä. Se on luonnon arvostamista, sen käyttöä harkiten, käsityötaitojen kunnioitusta, kasvien tuntemusta, ruohonleikkuritonta kesää. Se on metsästystäkin. Minulle se on luonnon lakien kanssa elämistä.

Ekoelämä on myös hankalaa. Kannustan ihmisiä moiseen, omaan paljon tietoa, pyrin itsekin tuloksiin, mutta en ole niin kovin onnistuvainen. Olen oivaltanut tarpeettomuuden tien. Että on parempi saada itsensä sellaiseen henkiseen jamaan, ettei kilpaa halua kaikkea mitä muutkin, ettei osta ollenkaan, edes ekologista vaihtoehtoa, vaan keksii keinon pärjätä ilman.

Imetän myös yhä. Ja öisinkin heräillään yhä silloin tällöin. Niin yllättävää kuin se onkin, nämä kaksi asiaa ovat olleen viimeisen kahden vuoden aikana kaikkein kevein taakka kantaa noihin edellä mainitsemiini asioihin verrattuna! Olen lopputuloksesta yllättynyt itsekin.

Tiedättekö äidit, naiset, miehet, isoäidit, isoisät ja muutkin maailman ihmiset: On paljon helpompaa imettää kaksi vuotta ja kerätä tuona aika yöheräilyistä univelkaa, kuin yrittää huomaamattaan ja koko ajan olla jotain mitä ei oikeasti ole.

Tänään huomaan syöväni ihan tavallista ruokaa, tavallisista aineksista, nauttivani taas kokkauksesta, viinilasillisista, silloin tällöin pullollisistakin, käytän sen vähän mitä lapsi enää vaipoissaan on; kertakäyttöisiäkin, asettavani itselleni vähemmän utopistisia tavoitteita, olevani vähemmän materialistinen. Sillä olen huomannut, että vaikka miten olisi ekologisesti elävä, voi silti olla hairahtunut materialismin huumaan. Ja sellaisessa sokkelossa minä kävin ja pääni oli pyörällä tavaroista, keskustelin ostamisista, enkä iloinnut silti lopputuloksista kuten kauan halutusta tulisi iloita. Nyt saan olla rauhassa näistä aatoksistani ja tyydyn vähempään.

Vaikka tavara olisi kierrätettyä, ilmaistakin, sen haluaminen on silti materialismia. Ja siihen kuoppaan en halua pudota.

20 000

2009-06-20T13:23:00.004+03:00

Olen ihmetellyt taas ihan ääneenkin, kuinka blogiini kertyy käyntejä päivän, viikon ja kuukauden aikana niin paljon. Laskuri viilettää kohta otsikon mukaista lukua.

Juhannukseen: Ei ole kovin valoisaa tämä. Juhannusyöksi järjestimme ystävän kanssa valaistuksen itse. Sateen tauottua kuului puutarhassa vain salaperäinen sulkijoiden suihke. Kaksi intoisaa harrastajaa testailemassa kameroidensa kyvykkyyksiä pilvisessä kesäyön hämärässä. Puutarhassa ei paljon tuoleilla istuskeltu eikä aikaa vietelty tänä juhannuksena, mutta mieli- ja valokuvia tallentui kyllä silti. Yö tuntui ihmeelliseltä ilman luonnonvaloakin.

Ensi viikolla onkin sitten taas oikea kesä!